Katsaus muodin historiaan Suomessa

Vaatemuodilla tarkoitetaan tiettynä aikana vallalla olevaa pukeutumissuuntausta ja siinä tapahtuvaa syklistä vaihtuvuutta. Vanhan vaatemuodin tilalle tulevat uudet trendit ja tuulahdukset. Usein näitä suuntauksia luovat julkisuudesta tutut henkilöt, joilla on tuotavana jotain uutta ja persoonallista pukeutumiseen. Uutta muotia seurataan ja koitetaan pysyä muodin harjalla. Tästä on osoituksena esimerkiksi lukuisien muotiblogien suosio. Näin median ja sosiaalisen median avustamana virtaukset leviävät kulovalkean tavoin maailman jokaiseen kolkkaan.

Enää ei eletä aikaa, jolloin kansainvälisiin muotiliikkeisiin pääsivät vain suurten kaupunkien asukkaat. Nyt kansainvälisiä muotitaloja ja vaateketjuja on tarjolla lähes joka pitäjässä ja jollei ole, on pukeutumiseen ja muotiin erikoistuneita internetin verkkokauppoja kosolti käytössä.girl-293312_960_720

Muodin maailma on siis hyvin kaupallistunutta ja siinä on tarjolla paljon mahdollisuuksia eri alojen toimijoille. Mutta pukeutumisen historiassa on koettu paljon muitakin vaiheita.

Sota-aikana oli pulaa kaikesta, myös vaatteista. Vaatteita jouduttiin kierrättämään ja käytäntö saneli ehdot sille, mitä laitetaan ylle. Vaatteita kierrätettiin ja naisten suosima kävelypuku saatettiin ommella käytetyistä housuista. Tätä pukua käytettiin joka paikassa. Kun sota oli ohi, puute jatkui edelleen ja miehet joutuivat pukeutumaan asepukuun, josta oli riisuttu kunniamerkit pois. Kun kankaita oli saatavilla vähän, alettiin itse kutoa erilaisia kuoseja, joista sitten ommeltiin niin arki- kuin juhlavaatteita.

Muoti muuttui, kun uudet tuulet alkoivat puhaltaa Ranskasta. Ranskalainen Christian Dior toi mallistonsa naisten ihasteltaviksi. Kävelypuvut saivat kyytiä ja tilalle tulivat nilkkaan ulottuvat hameenhelmat. Suomessa ongelmaksi muodostui se, että mistä tähän löytyi tarvittava kangasmäärä.

Pikkuhiljaa kuluttaminen muuttui eikä vaatteita enää ommeltu niin paljoa itse tai teetätetty ompelijalla. 1960-luvulla jo suurin osa vaatteista ostettiin valmiina. Nuoret kyllästyivät vanhoihin pussihousuihinsa ja kukkahameisiinsa. Nyt oli selkeä tilaus nuorisomuodille, joka syntyi lähinnä englantilaisten pop-tähtien innoittamana. Muodin mekka siirtyi Pariisista Englantiin. Hippimuodin ja minihameaikojen jälkeen muotiin alkoi syntyä erilaisia alakulttuureja.

Muotitrendeihin ovat olleet vaikuttamassa kulloisetkin taloustilanteet. Pukeutumisen värimaailma on vaihdellut arkisesta 70-luvun ruskeasta ja vihreästä seuraavan vuosikymmenen neonefekteihin, prameus ja pompöösi suhteessa arkisuuteen ovat vaihtaneet keskenään paikkaa. Kulutusjuhlat ovat näkyneet katukuvassa pukeutumisen erikoisliikkeiden lisääntymisenä.

Tälle vuosituhannelle tultaessa vaatemuodissa on suosittu niin halpaa kuin kallista, on tuunattu ja korjattu itse. On mietitty vaateteollisuuden ekologista merkitystä samoin kuin kierrätystä. Tämän vastakohtana on ollut myös kertakäyttömuotia; nopeaa muodin vaihtumista ja sen mukana vaatekaapin sisällön tiuhaa uusimista.